SSV

SSV on helsinkiläinen salibandyseura, joka on perustettu alun perin vuonna -86. Seuran lyhenne tarkoitti alkujaan Salibandy Sulkapallo Vuosaarta, mutta vaihtui sittemmin SalibandySeura Vuosaareksi. Vuonna 2000 seura yhdisti voimansa salibandyseura Vuosaaren Viikinkien kanssa ja lyhenne SSV siirtyi tarkoittamaan Salibandyseura Viikinkejä. SSV:n miehet pelasivat ensimmäisen kautensa -87–88 l-divisioonassa mutta nousivat heti seuraavalle kaudelle pelaamaan silloiseen mestaruussarjaan eli nykyiseen Salibandyliigaan, jossa joukkue edelleen pelaa.SSV on pärjännyt liigassa erittäin hyvin. Jo kolmannella Salibandyliiga-kaudellaan se voitti ensimmäisen mitalinsa tullen sarjassa kolmanneksi. Seuraavalla kaudella -92–93 joukkue saavutti hopeamitalin ja kaudella -93–94 viimein sm-kultaa. Tähän mennessä SSV on voittanut yhteensä 11 mestaruutta ja on näin ollen liigan kaikkien aikojen menestynein joukkue. Lisäksi joukkue on saavuttanut liigassa 5 hopea- ja 3 pronssimitalia. Vuosina 2006 -2011 SSV voitti Salibandyliigan hurjat viisi kertaa peräkkäin. Tätä seurasi kaksi hopeaa ja yksi pronssi. Joukkue on ollut liigan mitalisijoilla kaudesta 2003–2004 lähtien kauteen 2013–2014 eli jo 11 kautta peräkkäin. SSV on pärjännyt myös kansainvälisesti muun muassa voittamalla EuroFloorball Cupin vuonna 2009.Kotiottelunsa SSV pelaa Pasilan urheiluhallilla. Peliasuina ovat kotipeleissä täysin mustat, vieraspeleissä täysin valkoiset peliasut. Seuran logo on kehittynyt monien vaiheiden kautta punaiseksi mailaa piteleväksi salibandypalloksi, jonka päässä on viikinkihattu. Kuvan päällä lukee mustalla tekstillä Viikingit.