Pelaajasta tulee usein loistovalmentaja

Eliittitasolla pelaajien työvuodet ovat haastavat, mutteivät kovinkaan pitkät. Pelaaminen on rankkaa ja kuluttavaa työtä ja aktiiviuran jälkeen urheilijan on lähdettävä etsimään uusia haasteita. Monet entiset huippupelaajat ryhtyvät lajinsa valmentajaksi. Heistä on kysyntää, koska he tietävät pelisäännöt ja tuntevat pelinkulun paremmin kuin moni muu. Heillä on myös silmää tuleville kyvyille ja piileville lahjakkuuksille.

Ruotsia pidetään maailman tasokkaimpana salibandymaana – harrastajia on paljon sekä amatööri että ammattitasolla. Suomalaiset pelaajat ovat ruotsalaisille tuttuja ja heitä arvostetaan. Ruotsin Superliigasta kuultiinkin mielenkiintoisia uutisia, kun Ruotsin Superliigan päävalmentajana toiminut Mangus Anderberg lopetti valmentamisen ja hän tilalleen valittiin suomalainen Mika Ahonen miesten edustusjoukkueen päävalmentajaksi. Ahon meriitit tunnettaan ja ne ovat kiistämättömät, joten Suomi saa vastaansa suomalaisen valmentajan ruotsalaiset valmennettavat.

Jarkko Rantala on toinen hyvä esimerkki valmentajaksi ryhtyneestä konkaripelaajasta. Rantala siirtyi Sveitsin salibandyn miesten B-liigassa pelaavan Zug Unitedin päävalmentajaksi. Tätä aikaisemmin Rantala toimi lappeenrantalaisen PoNoVon ja NST:n valmentajana sekä NTS:n juniorien kilpapuolen koordinaattorina.

Vaikka monella peliura loppuu niin työt urheilun parissa ja oman lempilajin parissa eivät välttämättä lopu, sillä hyvälle pelaajalle löytyy aktiivikauden jälkeenkin töitä kotimaasta ja ulkomailta.