Kuinka kannustaa omaa suosikkijoukkuetta

Jokaisella joukkueella on oma aktiivinen kannattajajoukkonsa, joka antaa oman panoksensa pelien kulkuun kannustamalla suosikkijoukkuettaan kohti voittoa. Omaa suosikkijoukkuetta voi kannustaa monella tavalla. Penkkiurheilijan rooli peleissä ja urheilutapahtumissa on yleensä luoda ilmapiiriä ja tunnelmaa äänillä, taputuksilla ja kannustushuudoilla. Urheilujoukkueen kannattajat muodostavat katsomossa oman tiiviin porukan, joka antaa joukkueelle hyvää henkistä kannustusta kohti menestystä.Vaikka lähtökohta jokaisessa pelissä on voitto, voi tappion hetkellä oman kannatusjoukon tuki olla tärkeä ja kantaa yli pettymysten. Kannustusjoukko on siis myös taustatuki ja turva, joka seuraa pettymyksestä riemuun ja kulkee joukkueen mukana, vaikka voitto ei aina osuisikaan kohdalle jokaisella kerralla. Hyvän pelin jälkeen myös voitto tuntuu paremmalta, kun mukana iloitsee oma kannatustiimi.

Yhteishenkeä luodaan tunnelmilla

Esimerkiksi jalkapallopeleissä tunnelma kohoaa helposti katsomoista käsin kovaäänisillä kannustushuudoilla. Joukkueen kannattajat saapuvat peleihin parhaimmillaan ympäri maailmaa ja pukeutuvat yhtenäisiin kannatusväreihin sekä varustautuvat peleihin erilaisin varustein, kuten lipuilla, lippiksillä ja teeman sopivilla vaatteilla. Jalkapallo herättää suuria tunteita ja luo yhteisöllistä tunnelmaa, ja sen kannustajat pitävät huolen, että katsomossa tiedetään, mitä joukkuetta on tultu kannustamaan voittoon.Eri urheilulajeissa kannustus on erilaista, sillä toisissa lajeissa vallitsee kiihkeämpi tunnelma. Jalkapallofanien kovaääninen huuto ja suoranainen mylvintä katsomossa vaihtuu salibandykatsomossa hillitympiin taputuksiin ja yksittäisiin kovaäänisiin kommentteihin pelin liikkeiden mukaisesti. Samanlainen kannustus ei toimi kaikkialla. Hillitymmissä lajeissa tärkeää ovat kannattajan vaatteet ja asusteet, jotka ovat yleensä aina tarkkaan harkitut ja mukailevat joukkueen värejä ja logoa.

Kannustaminen tarjoaa jännitystä ja elämyksiä

Kannustaminen tuo elämään sisältöä ja tarjoilee toistuvaa jännitystä sekä elämyksiä. Tietyn joukkueen kannatuksesta voi tulla myös osa omaa arkea. Esimerkiksi jalkapallon Valioliigaa seuraavat saattavat pukeutua jopa arjessaan suosikkijoukkueensa pelipaitoihin, asuihin ja huiveihin. Suosikkijoukkueen vaikutus näkyy siis myös pelien ulkopuolella fanien elämässä, jossa he ilmaisevat kannatuksensa suosikkiaan kohtaan pukeutumalla joukkueen väreihin.Suosikkijoukkueen valitseminen syntyy vuosien myötä ja innostus lajiin ja aktiiviseen kannustukseen vähitellen. Toisaalta voi olla myös, että tietyn lajin kannattajaksi kasvetaan oman perheen innostuksen mukana. Suosikkijoukkue on saattanut seurata mukana jo useiden sukupolvien ajan. Monet ihmiset kokevat urheilulajien seuraamisen olevan iso osa elämän sisältöä sen tuoman jännityksen, uusiutuvuuden sekä sosiaalisen näkökulman takia.